Uutiset

12.1.2010 - Oululaiset menestyivät musiikkitalon taidekilpailussa

Kuvanveistäjät Reijo Hukkanen ja Kirsi Kaulanen Oulusta voittivat Helsingin musiikkitalon taidekilpailun.

 

Kilpailun viimeisessä vaiheessa oli mukana myös oululainen Kari Södö.

 

 

Valtion taideteostoimikunta julisti marraskuussa 2008 yleisen taidekilpailun, jossa haettiin ehdotuksia Helsingin Musiikkitaloon ja sen tontille sijoitettaviksi taideteoksiksi.

 

Ensimmäinen kilpailuvaihe oli yleinen ideakilpailu, joka tuotti 660 nimimerkiltä lähes 800 teosideaa kuvataiteen eri alueilta. Niistä toiseen vaiheeseen ylsi kuusi suunnitelmaa.

» Paluu